13. heinäkuuta 2015

Tampereen ratsastuskeskus on saanut uudet yrittäjät nimeltä Niihama Riding Oy!
PIFFI päättikin siksi tuota pikaa järjestää tallille ratsastustunnin, jotta pääsisi tutustumaan uusiin hevostuttavuuksiin.

Ratsastustunti järjestettiin 6.7.2015 ja oli tasoltaan noin heC/B. Tunti olikin varattu ainoastaan meille kuudelle PIFFIläiselle.
Tallille päästyämme omistaja Laura toivotti meidät tallin pihalla tervetulleiksi ja kertoi tulevansa esittelemään ratsumme jotka saisimme tunnille. Ratsut vaikuttivat kaikki osaavilta ja erittäin mukavilta tuntihevosilta. Saatuamme jokaisesta hevosesta kuvauksen, millaisia ne ovat ratsastaa, saimme jakaa hevoset omien ratsastustaitojemme mukaan keskenämme. Ratsuinamme toimivat muun muassa Bitonka, Ypäjän Ultra eli Ulla, Kamu, Masi sekä Novo.

Opettajanamme toimi Maiju Liehu ja ratsastustunnilla harjoittelimme muunmuassa kolmikaarista kiemurauraa sekä siirtymisiä. Jokainen ratsastaja pääsikin täten oikein kunnolla keskittymään siihen, että ratsu on avuilla eikä ratsastaja vain matkustele hevosen selässä. Tunnin lopuksi käytiin Maijun kanssa lävitse vielä yksitellen jokaisen ratsastus ja osa-alueita jotka menivät hyvin ja missä tulisi jatkossakin kiinnittää huomiota.

Tallista ja hevosista jäi PIFFIläisille mukava fiilis joten toivotaan, että saadaan kokeilutunteja tallille järjestettyä jatkossakin! Kiitos vielä kerran kaikille osanottajille sekä Niihama Ridingille mukavasta ratsastustunnista!





tamma Bitonka

Tunnin jälkeen saatiin palautetta Maijulta.
Kuva PIFFIn instagramista:
piffi_hevoslajikerho