22. maaliskuuta 2016



Issikkamaasto Tuulensillan tallilla 13.3.2016



Piffin kevään kolmas issikkamaasto järjestettiin perinteikkäästi Tuulensillan tallilla Viljakkalassa. Auringosta emme tällä kertaa päässeet nauttimaan, mutta muutoin olosuhteet olivat ratsastukselle otolliset.  Matkan varrella koimme ihanan tasaista tölttiä ja pehmeää laukkaa. Rauhallisimmilla osuuksilla ihmettelimme kaunista luontoa ja nautimme olostamme.
  


Sain jälleen ratsukseni ihanan Ronjan. Tämä oli jo kolmas kerta peräkkäin ja täytyy myöntää, että onpa mainio tapaus! Tosin näyttäisivät tallin kaikki hepat olevan todella kilttejä ja kuuliaisia kavereita.  Harjaaminen ja varustaminen onnistuikin kaikilta odotetusti hyvin, vaikka toisille harjausharjoitusta tulikin vähän reilummin ;) 




Kaiken kaikkiaan retki oli onnistunut. Osallistujat olivat tyytyväisiä ja rentoutuneita. Parin tunnin ulkoilu metsässä hevosen selässä tekee hyvää.  Aina jää tunne, että tänne on päästävä uudelleen. Ja onneksi seuraava retki tulee jo pian. 

-Mirja