8. syyskuuta 2018

Syksyn ensimmäinen Piffin kokeilutunti oli trooppisen kosteana ja lämpimänä sunnuntai-aamuna Laaksolan ratsutilalla Kangasalla. Vastassamme oli mitä idyllisin maalaismaisema sekä valtavan kokoinen irlanninsusikoira, joka häntä heiluen tervehti jokaisen tulijan. Tallin omistaja oli meitä vastassa ja kävimme hevosjaon läpi. Hepat olivat viettäneet yönsä ulkona ja ensimmäiseksi lähdimme hakemaan ratsut sisätiloihin. Hyvin käyttäytyvät ja varsin hienossa kunnossa olevat hepat sieltä löytyikin! Varusteet ja harjat löytyivät siististä tallista ja pian jo päästiinkin kipuamaan hevosten selkään. Olimme saaneet esittää etukäteen toiveita ratsujen suhteen ja valinnat tuntuivat osuneen hyvin kohdalleen, itse ainakin ihastuin kovasti ratsuuni Marttaan.
Opettajana meillä oli iloinen ja osaava Iida. Hän oli suunnitellut meille kunnon treenin! Tilavalla hiekkakentällä mahduimme kaikki seitsemän hyvin tekemään tehtäviä omaan tahtiin eikä aikaa odotteluun tuhlaantunut. Tällä tunnilla ei turhaan vetelehditty, vaan hiki virtasi sekä ratsastajilla että hevosilla. Iida huomioi hyvin jokaisen ratsukon ja ohjasi yksilöllisesti istunnan, ohjastuntuman ja muiden tärkeiden apujen käytössä. Erinomaista peruskouluratsastusta ilman turhia temppuja. Ja siitähän me Piffiläiset tykätään!
Laaksolan ratsutilalta päällimmäisenä jäi mieleen, kuinka siistiä ja järjestyksessä kaikki oli. Hevoset olivat hyvin hoidettuja ja talli hieno, kentällä runsaasti tilaa.  Tallilla oli kiva tunnelma sekä kivoja heppoja. Tänne täytyy tulla toistekin!
- Outi